Suomeen paluu on aina ollut väliaikaista. Ja nytkin se on vielä hieman absurdia. Rankan syksyn, talven, kevään ja kesän jälkeen, en oikein tiedä mistä pitäisi ottaa kiinni tässä alkavassa syksyssä. Työt kasautuvat päälle, tunnen olevani ehkä vielä kuitenkin ulkopuolinen kotimaassani, ja epäröin pätevyyttäni jatkuavasti.
On vaikea vastata kysymykseen "miltä tuntuu olla takaisin?" - varsinkin jos ei ole itse vielä tiedostanut olevansa takaisin. Se kuulostaa liian sitoutuneelta. Ei sillä että minulla olisi sitoutumiskammo, ei ainakaan minun tietääkseni. En kuitenkaan halua ajatella että tämä oli nyt sitten tässä - ei enää asumista ulkomailla, ei enää uusia kokemuksia, kieliä, kulttuureja, ystäviä, onnistumisia, pettymyksiä - ei enää oppimista!
Ehkäpä tämä Suomi-kokemus täytyy ottaa vain yhtenä oppimiskokemuksena. Opettelen taas käyttämään pilkkuja ja puolipisteitä suomalaisittain enkä englantilaisittain. Opettelen käyttämään äidinkieltäni uudestaan. Kasvatan itsetuntoni normaalin ihmisen tasolle, ja koulutan itseni sille tasolle, että voin taas lähteä maailmalle seikkailemaan. Turha kuvitella että tässä välissä ehtisi löytää sinisilmäistä suomalaista miestä joka saisi minut asettumaan Suomeen ;)
No comments:
Post a Comment